Perussuomalaisten puoluejohto 13.6.2017

Perussuomalaisten puoluejohto: Toiminta jatkuu, linjasta ei tingitä

Perussuomalainen puolue ei ole kadonnut minnekään. Puolue ei ole hajonnut, eikä se hajoa. Jäsenten into ja korkea motivaatio nähtiin Jyväskylän puoluekokouksessa. Perussuomalainen puolue jatkaa toimintaansa.

Jyväskylän puoluekokoukseen viikonloppuna osallistuneita oli enemmän kuin koskaan. Kokoukseen osallistuneiden jäsenten viesti uudelle ja vanhallekin johdolle oli päivänselvä – aiemmin sovitusta politiikan suunnasta haluttiin pitää kiinni. Usein kuullun mukaisesti: Kansa ei äänestä koskaan väärin. Väärin eivät äänestä myöskään perussuomalaisten jäsenet. Jos jäseniltä saatua viestiä ei haluta kuunnella, ei ongelma ole jäsenissä vaan jossain muualla.

Puolueen valittu uusi johto haluaa toteuttaa perussuomalaisten toiveiden mukaista politiikkaa, niin tuulessa kuin tuiskussakin. Emme ole täällä ensisijaisesti miellyttämässä muiden puolueiden edustajia tai kannattajia. Meillä on viimekätinen vastuu omille kannattajillemme. He ovat antaneet meille luottamuksemme, ja sen arvoisia meidän on oltava.

Perussuomalaiset rp.:n toiminta jatkuu normaalisti, mottonamme: Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, jos aikaa ja rahaa jää, maailman parantaminen.

Eduskuntaryhmä jatkaa toimintaansa normaalisti. Eduskuntaryhmän virkaa tekevänä puheenjohtajana toimii torstain ryhmäkokoukseen saakka kansanedustaja Leena Meri. Torstain kokouksessa ryhmä järjestäytyy uudelleen ja valitsee itselleen puheenjohtajiston sekä työvaliokunnan.

Puoluetoimiston, europarlamentin perussuomalaisten ryhmän, piirijärjestöjen ja paikallisosastojen toiminta jatkuu normaalisti.

Jussi Halla-aho
Puheenjohtaja,
Perussuomalaiset rp.

Riikka Slunga-Poutsalo
Puoluesihteeri
Perussuomalaiset rp.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa