Lapin hyvinvointialueen valtuuston kokouspäätökset 2.5.2022

Eilen maanantaina 2.5.2022 aluevaltuusto piti kokouksen hotelli Santa Clausissa Rovaniemellä klo 10 alkaen. Perussuomalaisten ryhmäkokous oli klo 8.30.

Aluevaltuuston toukokuun kokouksen esityslistalla oli isoja asioita, ja näkyvimpänä niistä uuden hyvinvointialuejohtajan valinta.

Valinta tapahtui kahden suljetulla lippuäänestyksellä. Vaalimenettely määräytyi hyvinvointialuelain mukaan. Ensimmäisessä vaalissa kukaan hakijoista ei saanut yli puolta äänistä, joten järjestettiin toinen äänestyskierros, jossa mukana olivat vain kaksi ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saanutta.

Ensimmäisellä äänestyskierroksella Jari Jokela sai 29 ääntä, Markus Lohi 28 ääntä, Riitta Erola yhden ääneen ja lisäksi jätettiin yksi tyhjä ääni. Toisella kierroksella eli ratkaisevassa äänestyksessä Jari Jokela sai 30 ääntä ja Markus Lohi sai 28 ääntä. Lisäksi jätettiin 1 tyhjä ääni. Kahden äänen turvin Jari Jokela tuli valituksi hyvinvointialuejohtajaksi seuraavan kuuden vuoden toimikauden ajaksi.

Jokela on työskennellyt aiemmin Lapin sairaanhoitopiirin johtajana. Tällä hetkellä hän työskentelee Lapin hyvinvointialueen virkaatekevänä hyvinvointialuejohtajana. Jokela on johtanut vate-toimielimessä Lapin hyvinvointialueen valmistelua viime kesästä lähtien.

Lapin hyvinvointialueen palvelut päätettiin jakaa hyvinvointialueen käynnistysvaiheessa kolmeen toimialaan, jotka ovat terveyspalvelut, sosiaalipalvelut ja pelastustoimi. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Osa valtuutetuista olisi halunnut kaksi toimialaa, eli sosiaali- ja terveyspalvelut ja pelastustoimi. Kahden toimialan mallia on perusteltu sillä, että hoidon kannalta tarpeellinen potilastieto ja asiakastieto kulkee paremmin toimialan sisällä kuin niiden välillä. Kolmen toimialan ratkaisun tavoitteena taas on turvata hallittu järjestämisvastuun siirto kunnilta hyvinvointialueelle ja palvelutuotannon jatkuminen keskeytyksettä. Käynnistysvaiheen ja toiminnan vakiintumisen jälkeen organisaatiorakennetta on mahdollista muokata tulevina vuosina.

Hannu Peurasaari, Perussuomalaisten Lapin hyvinvointialuevaltuustoryhmän tiedottaja

Kirjoitettu 3.5.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa