Marko Suomalainen jatkaa Pellon Perussuomalaisten sihteerinä

Varavaltuutettu, elinvoimalautakunnan jäsen Marko Suomalainen valittiin Pellon Perussuomalaisten sihteeriksi edelleen viime viikonvaihteessa pidetyssä paikallisyhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokouksessa.

Kokouksessa vieraili myös Perussuomalaisten Pohjois-Suomen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi, joka kertoi puolueen eduskuntavaalivalmisteluista sekä otti heti tuoreeltaan kantaa päivänpolttamiin poliittisiin kysymyksiin.

Järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi piti käyttämässään puheenvuorossa keskustan vaaliohjelmaa 200 000 uudesta työpaikasta silkkana sumutuksena ja kansan jallituksena.

– Kepu kaiketi luulee kansaa täysin höplästä vedettäväksi. Muuhun lopputulokseen ei voi tulla, kun puolue itse on ollut lähes koko sotienjälkeisen ajan – muutamaa harvaa katkosta lukuun ottamatta – hallitusvastuussa ja jopa päähallituspuolueena sekä pääosassa Pohjois-Suomen kunnista täydellisessä yksinvallassa, niin miksi ihmeessä näitä työpaikkoja ei ole jo luotu aika päiviä sitten?

”Samaa sumeilematonta silmänlumetta harjoitetaan kepu-vetoisissa kunnissakin”, totesi Kortesalmi.

– Keskustalla on koko kehitysalueiden kuntaverkossa ollut lähes täydellinen yksinvalta hoitaa asiat parhain päin. Useimmiten tukea ei ole tarvittu mistään muualta, mutta siinäpä se vika onkin: valta on ollut, mutta ei vastuuta eikä osaamista!

– Esimerkiksi meillä Kuusamossa on saneltu kaupunkistrategia, missä utopistiseksi tavoitteeksi on kirjattu muka 1000 uutta työpaikkaa, tilanteessa, missä vallitsee täydellinen pysähtyneisyyden tila. Vasaraa paukuttaa tosiasiassa vain vouti!

”Kepu-menolla tähän tilanteeseen on tultu eikä siitä päästä ulos kepulikonstein”, painotti Kortesalmi. ”Kepun vaalivoitto olisi Jytkyn sijaan Ketku”, Kortesalmi leukaili!

Uusimmat galluptulokset Kortesalmi sen sijaan otti vastaan tyytyväisyydellä. Tulosta tulee jo tilanteessa, missä puoluejohdon liikekannallepanokäsky on annettu ja joukkoja vasta ajetaan asemiin.

– Mitä saammekaan vielä aikaan, kun varsinaiseen vaalitaisteluun päästään käsiksi?

”Kreikan uutiset satavat nyt meidän laariimme, kun kansa näkee, että Perussuomalaiset ja Timo Soini ovat tukipakettien johdonmukaisessa vastustamisessa olleet koko ajan ainoana puolueena oikeassa”, totesi PS -järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi päivänpolitiikan puheenvuorossaan Pellon Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokouksessa.

Perussuomalaisten Pellon vaalipäälliköksi nimettiin Matti Buska ja varavaalipäälliköksi Pentti Lakkala. Paikallisyhdistyksen nettivastaavana aloittaa kansanedustajaehdokas Ari Södervall. Lisäksi yhdistyksen edustajaksi Perussuomalaisten Pellon valtuustoryhmään valittiin Matti Buska.

Paikallisyhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin tuore kirkkovaltuutettu Matti Buska. Yhdistyksen syyskokous on jo aikaisemmin valinnut kuluvalle vuodelle puheenjohtajakseen kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen Pentti Lakkalan.

Samassa yhteydessä pidetyssä Perussuomalaisten Pellon valtuustoryhmän vuosikokouksessa ryhmäpuheenjohtajana valittiin jatkamaan kunnanvaltuutettu Jussi-Pekka Heinonen. Valtuustoryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin niin ikään edelleen Pentti Lakkala ja sihteeriksi otettiin Marko Suomalainen.

Pellon Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokouksen osanottajia, kuvassa vasemmalta: paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Lakkala, varapuheenjohtajana jatkava Matti Buska, Arvo Romakkaniemi, Ari Södervall, Janne Ranta, valtuustoryhmän puheenjohtajana jatkava Jussi-Pekka Heinonen ja sihteerinä jatkava Marko Suomalainen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmen kuvaamana.

Pellon Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokouksen osanottajia, kuvassa vasemmalta: paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Lakkala, varapuheenjohtajana jatkava Matti Buska, Arvo Romakkaniemi, Ari Södervall, Janne Ranta, valtuustoryhmän puheenjohtajana jatkava Jussi-Pekka Heinonen ja sihteerinä jatkava Marko Suomalainen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmen kuvaamana.

Kirjoitettu 2.2.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa