Meidän arvot – suomalaiset ensin

Perussuomalaisten Lapin piiri ry asettaa Suomen kansan kaiken muun edelle tulevissa eduskuntavaaleissa.

Tämän hetkinen maahanmuutto nielee kansan varoista yli miljardin; samalla miljardilla saataisiin esimerkiksi vanhusten hoitoon peräti 20 000 hoitajaa. Kuitenkin hallitus on halunnut sijoittaa rahat toisin. Perussuomalaisten mielestä: ensin suomalainen työ ja yrittäminen, niistä suomalaisista huolehtiminen, jotka eivät itse siihen pysty, ja jos rahaa ja resursseja jää, niin silloinkin suomalaiset ensin. Tällä hetkellä tavallisen ihmisen pitää ajatella, kuinka hän saa ajatella tai mitenkä hänen tulee suhtautua maailman parantamiseen, kun samanaikaisesti näkee oman kansan ongelmat. Kuinka suhtautua maahanmuuton ongelmiin ja terrorismiin, kun pelkästään puhuminen maahanmuuton ongelmista tekee sinusta rasistin tai jopa fasistin.

Meitä ei ole lahjottavissa, ostettavissa tai millään muullakaan kepulipelillä huijattavissa. Perussuomalaisille tämän kansan hyvinvointi on etusijalla. Perussuomalaisen arvot eivät ole myytävänä. Tulemme näyttämään vanhoille puolueille mistä kannatuksemme kumpuaa. Lapin Perussuomalaiset asettavat eduskuntavaaliehdokkaansa Torniossa 13.10.2018.

Mika Mikkonen

Perussuomalaisten Lapin piirin pj.


Perussuomalaisten rovaniemeläinen aktiivi Pertti Sääskilahti kantamassa Lapin piirin lippua puolueneuvostossa 2018

Kirjoitettu 16.9.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa